Terveisiä sairastuvalta!

Meidän suunniteltu koulupäivä muuttui aamulla sairaspäiväksi. Kun olimme Virpin kanssa menossa aamulla aamupalalle, saimme soiton sosionomiopiskelijoilta Annilta ja Heiniltä. Heinille oli yöllä noussut kuume. Menimme Virpin kanssa katsomaan Heinin vointia ja kaikki yhteistuumissa päätimme, että soitamme opettajalle ja lähdemme käymään sairaalassa.

Ei mennyt kauaakaan, kun meidän koulun oma ambulassi tuli hakemaan meitä lääkäriin. Minä ja Virpi lähdimme myös mukaan katsomaan, että paikalla oleva hoitohenkilökunta toteuttaa mm. oikeaoppista aseptiikkaa. Kyyti oli hurjaa, kuten arvata saattaa. Vieläkin oikeastaan ihmetyttää, miksi ihmeessä piti mennä sellaista vauhtia, koska eihän kukaan kuitenkaan kuolemassa ollut. Reissu saatiin kuitenkin tehtyä. Heiniltä otettiin näytteet ja hän sai lääkettä sekä paikan päällä, että myös mukaan otettavaksi. Paluumatka sujui rauhallisemmin.

Kun päästiin kotiin, Heini meni huoneeseen lepäämään ja me muut lähdimme syömään läheiseen ravintolaan. Minulla ja Virpillä alkoi olla kummallinen olo, mutta luulimme sen aluksi johtuvan aamupalan puutteesta, huonosta vedenjuonnista sekä kuumuudesta (tänään tuntui olevan kuumin päivä tähän asti). Virpi lähti kesken ruokailun huoneeseen, minä söin ehkä neljäsosan ruoasta. Huoneeseen mentyäni mittasin lämmön, joka olikin sitten kuumeen puolella. Virpilläkin oli noussut kuume. Eihän siinä muu auttanut, kuin soittaa uudelleen opettajalle, joka soitti meille ambulanssikyydin jälleen sairaalaan.

Meiltä otettiin malarianäytteet. Virpin näyte oli positiivinen, minulla negatiivinen. Lääkäri oli sitä mieltä, että minullakin on malaria, vaikka se ei vielä näyttieessä näykään. Malaria-loiset ilmeisesti kulkeutuu ensiksi ihmisen maksaan, josta sitten verenkiertoon ja juuri sen vuoksi malarian ensipäivinä näyte voi olla negatiivinen. Me molemmat saimme malarialääkkeet mukaan ja pääsimme kotia sairastamaan. Meillä molemmilla on nyt tällä hetkellä enään vähän kuumetta. Minun kuume kävi parhaimmillan 38.0. Luulen, että se kävi korkeammallakin yhdessä vaiheessa, silloin en vain ennättänyt mitata lämpöä.

Ambulanssissa ei ollut ihan uusinta tekniikkaa...

Matkalla sairaalasta kotiin oli jo hieman parempi olo ja ehti ajatella mm. sitä miten kestäviä autoja noiden Toyota Hiace -pakettiautojen täällä täytyy olla. Tie kuin tie, niin kyllä Hiace kulkee...

Oli kyllä taas mieleenpainuva päivä. Uskon, että sekä opettajamme, että sairaalan työntekijät huvittuivat, kun saivat tietää, että me mzungut (valkoihoiset) tulemme jo toistamiseen sairaalaan. Meistä neljästä siis sairastui kolme, mikä on varmastikin jotenkin ennätyksellistä.

Harmittaa vaan, kun emme tänäänkään päässeet kouluun orientoitumaan. Huomenna jälleen uusi yritys! ;)