Orpokoti

Viimesellä Kakamegan viikolla kävimme katolisessa orpokodissa. Se on sama, jossa kävimme silloin helmikuun alussakin. Enää en vain kuollaksenikaan muista sen nimeä (yllätys...). Alunperin idea orpokotivierailusta lähti Satulta ja Kaisalta, meitä edeltäneiltä vaihtareilta, jotka oman vaihtonsa aikana kävivät auttamassa orpokodissa. Meilläkin oli tarkoituksena käydä auttelemassa orpokodissa aina silloin tällöin, mutta se vain sitte kaiken tekemisen ja kiireen keskellä jäi. Nyt kuitenkin yritimme parhaamme ottaa kiinni menetetystä ajasta. Veimme mukanamme leluja ja tarvikkeita, joita tuollaisen lapsikatraan elättämiseen voisi tarvita. Kovin pitkäksi aikaa tavarat eivät riitä, mutta uskon, että pienestäkin on varmasti apua. Veimme myös Suomesta lahjoitettuja lastenvaatteita, joiden matka tänne Keniaan oli mutkikas ja turhan pitkä.

Virpi hoiti lahjoitettujen vaatteiden keräyksen ja Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKOlta saadulla apurahalla saatiin paketti lähetettyä Suomesta Keniaan. Kiitos OSAKO! Virpin vanhemmat laittoivat paketin postiin helmikuun puolenvälin paikkeilla ja Suomen postista sanottiin, että paketin pitäisi olla perillä viimeistään kahdessa viikossa. Kyseltiin sekä paikallisilta kavereilta että Kamadepin henkilökunnalta, miten täällä Keniassa tuo pakettien toimitus hoituu. Kaikki meille vannoittivat, että paketti tulee suoraan Kamadepiin aikanaan. Pakettia ei sitten ikinä kuulunut ja tulimme siihen tulokseen, että se on jäänyt jonnekkin välille. Noh, olisi pitänyt alunperinkin käyttää omia aivoja ja käydä sen kahden viikon jälkeen kysymässä postista, että onko pakettia tullut. Nimittäin, kävimme orpokotivierailua edeltävänä päivänä nakkaamassa postikortit postiin ja sanoin Virpille, että pitäisikö kuitenkin kysyä varmuuden vuoksi, olisiko heillä sitä pakettia siellä. Siellähän se paketti sitten meitä odotti. Oli vaan kiva maksaa reilun kuukauden verran säilytysmaksuja, jotka paikalliseen hintaan nähden olivat ryöstöä. Maksettiin 30€ ylimääräistä vain sen takia, että kukaan ei meille kertonut, että kannattee sieltä postista käydä kysäsemässä. Kaiken lisäksi paketti oli tullut suurin piirtein luvastussa kahdessa viikossa. Eikä siinä vielä kaikki, vaan postivirkailija kertoi meille vielä, että oli soittanut Kamadepin henkilökunnalle paketista ihan vaan sen vuoksi, että paketissa oli ollut vieraskielinen nimi. Ja hänen ei olisi todellakaan sitä edes tarvinnut tehdä! Sen jälkeen kun raahattiin se valtava laatikko postista (kannoin sitä paikalliseen tyyliin pikku matkan pääni päällä ja voitte vaan kuvitella kuinka paljon sain katseita :D), käytiin sanomassa pari valittua sanaa Kamadepin managerille..

Mutta asiaan! Orpokodilla meille esiteltiin uudelleen paikkoja. Jätimme tavarat odottamaan esittelyn ajaksi ja siinä sitte tuumailtiin, että onkohan lelut ynnä muut vielä tallella ko tullaan takaisin. Haluttiin nimittäin kuvata tilanne ja ennen kaikkea lasten ilmeet, kun pääsevät leluihin käsiksi. Esittelykierroksen jälkeen palasimme tavaroiden luokse, jotka olivat säilyneet koskemattomina, vaikka ympärillä pyöri muutama utelias silmäpari. Oli ainakin siihen astisista lapsista totteliaisimmat kenialaiset lapset! Nyt sitten niihin kuviin ja tunnelmiin. Itkuvaroitus!

Tavaroita, joita vietiin orpokodille

Kiitokset Virpille kuvasta

...kuin myös tästä

Syntyessään tämä poika ei osannut kävellä. Nyt kuitenkin leikkauksen jälkeen pystyy liikkumaan sauvojen avulla.

Ihana räkänokka <3

Orpokodin vanhimpia

Tämä poika ei osannut puhua, eikä kävellä

Orpokodin kokki. Ruokaa laitettiin hökkelissä, jossa ei ollut savupiippua

Ja vähän sitä piristystä! ;)

Vastoinkäymisien kautta voittoon ja Mombasaan!

Perjantaiaamuna oli aika jättää viimeiset hyvästit Kakamegalle ja hypätä Guardian Angelin Nairobiin matkaavaan bussiin. Matkan ensimmäisen tunnin istuin itku kurkussa ja tippa linssissä. Kakamegasta oli kuitenkin kahden ja puolen kuukauden aikana tullut koti, jonne täytyy vielä joskus palata. Teen vielä jossain vaiheessa (kun lomaltani ehdin) Kakamegaan ja siellä viettämiini viimeisiin päiviin liittyen postausta.

Muuten perjantain bussimatka meni hyvin. Siihen asti, kunnes jumituttiin Nairobin ruuhkaan. Ruuhkan ja bussikuskin turhien pysähdysten vuoksi sitten myöhästyttiin (ekan kerran koko elämän aikana!) junasta. Virpi ja jo safarilta tutuksi tullut Joseph juoksivat parkkipaikalta lipunmyyntiin ostamaan lippuja sillä välin kun minä jäin vahtimaan ettei taksikuski varasta meidän tavaroita. Lipunmyynnin portit vedettiin kirjaimellisesti kiinni Virpin ja Jospehin nenän edestä.

Oli Plan B:n vuoro. Seuraava juna olisi lähtenyt vasta maanantaiaamuna. Päätimme Virpin kanssa, että lähdemme yöbussilla kohti Mombasaa, jottei menetetä arvokasta loma-aikaa eikä rahaa hotellinvuokraukseen. Tästäkään suunnitelmasta ei selvitty ongelmitta. Joseph tiesi parhaan bussiyhtiön kuljettamaan meidät Mombasaan. Uskonkin että bussiyhtiö olisi ollut paras, bussissa ei vaan ollut enään mattimyöhäsille tilaa. Jälkeenpäin ajateltuna saattaahan tuo olla ihan mahdollista, että perjantai-iltana saattaa olla muutama muukin matkustaja.

Seuraavaksi meitä sitten lähdettiin viemään "sisaryhtiön" bussille. Liput siinä rytäkässä tuli ostettua ja jäätiin odottamaan bussia saapuvaksi. Tämä odottelu käytettiin hyödyksi vessaa ja ruokapaikkaa etsiessä. Kun se bussi vihdoin ja viimein tuli meitä noutamaan todettiin, että varmasti maksettiin tuplahinta lipuista. Bussi oli _ahdas_ ja ihan täyteen tuupattu! Penkit olivat samaa kokoluokkaa (jos ei pienemmätkin) kuin Oulun Koskilinjojen bussien penkit. Minä persjalkainenkin istuin polvet edessä olevan penkin takaseinässä kiinni. Bussimatkalla minulle myös tarjottiin miraa eli khatia. Se on semmonen pureskeltava kasvi joka siellä kotimaassa luokitellaan huumeeksi...

Kuitenkin päästiin yhden pysähdyksen taktiikalla turvallisesti perille sateiseen Mombasaan. Keskustasta meidän piti päästä vielä tänne Diani Beachille. Oltiin oltu (tai oikeastaan Virpi oli ollut) etukäteisfiksuja ja kysytty jonkun luotettavan taksin numero meidän mökkivarauksen yhteydessä. Jännityksettä ei tästäkään selvitty. Virpin puhelimen akku oli loppunut ja minunkin kertaalleen loppunut ja kannettavalla uudelleen vähän ladattu akku veteli viimeisiä. Siinä soiteltuani meille taksia en kuullut puoliakaan, mitä puhelimen toisessa päässä ollut mies minulle sanoi. Sain jotenkin kuitenkin kerrottua hänelle, missä ollaan ja mihin ollaan menossa. Mies aikoi lähteä tulemaan. Sain sitten hetken päästä puhelun swahilin kielellä ja meinasin jo räjähtää raivosta, että kuka kehtaakin soitella väärään numeroon ja tuhlata vähäistä akkua. Samasta numerosta soitettiin uudelleen ja tällä kertaa onneksi in English. Sehän oli meidän taksikuski, jonka se toinen taksikuski oli lähettänyt. Hän ihmetteli, kun meitä ei sovitussa paikassa näkynyt. Onneksi siinä sitte pari paikallista pyöri rahanahneena ja heistä yksi sitten tuolle taksikuskille valaisi, että mistä meitä pitäisi tulla hakemaan. Loppujen lopuksi päästiin kuin päästiinkin taksin kyytiin ja perille Diani Beachaletsiin!

Paikkana tämä Diani Beachalets on ihan huippu. Meillä on täällä iso garden view huoneisto, jossa on ihka oma keittiö sähköliedellä ja jääkaapilla! Vitsit, että oltiin innoissaan kun päästään vihdoin kokkaamaan itse omat ruokamme! Meillä on myös oma parveke, jossa on ihana nauttia aamupalasta, apinoista ja muista örvelöistä. Täällä on ihan sika kuuma ja kostea, niin kuin Taiska laulaa kipaleessaan. Kun säätiedotuksia katsoo, niin näyttää siltä, että täällä sataa koko ajan. On täällä satanutkin päivittäin, mutta sateet ovat sellaisia tunnin, maksimissaan parin tunnin mittaisia! Ja sateen jälkeen on poutasää ja kuuma!

Jos nyt kuitenkin lopettaisin laulujen sanojen referoinnin ja kertoisin, mitä kaikkea ollaan puuhailtu tämän neljän päivän aikana. Lauantai meni pitkälle puolikoomassa (huonosti nukutun yön jälkeen). Saatiin kuitenkin käytyä kaupassa ja ostettua paljon ruokatarvikkeita. Käytiin myös syömässä ravintolassa, koska oltiin niin nälkäisiä, että ei jaksettu odottaa (eikä kyllä laittaakaan) ruoan valmistumista. Oli muuten ihan sika hyvää! Tason nousun Kakamegasta Mombasaan kyllä huomasi. Pitihän meidän tietenkin käydä tsekkaamassa meri. Vitsit sitä maisemaa. Valkoista hiekkaa ja turkoosi meri. Voin sanoa, että kyllä silmä lepäsi! Vesi oli ihanan lämmintä.

Sunnuntaina ohjelmassa oli shoppailua, meressä lillumista, ruoan laittoa ja varasimmepa maanantaille vene ja snorklausretken. Retki meni loistavasti, vaikka luvatut räpylät puuttuivat ja orjatyrmissä ei käyty. Se ei toisaalta haitannut nyt niin hirveästi, sillä joka tapauksessa pääsin elämäni ensimmäistä kertaa snorklaamaan. Aluksi ahdisti ihan hirveästi ja mielessä pyöri ajatus siitä, että vedän snorkkelista vettä henkeen ja hukun sinne pohjaan, varsinkin kun kaikilla muilla tuntui sujuvan niin hyvin. Sanoin sitte siinä itselleni, että Inkku rauhoitu. Siinä sitten kelluin muutaman minuutin paikallani ja opettelin hengittämään suun kautta :D Sitten homma alkoi luonnistumaan ja aloin jo nauttiakin näkemästäni. Näin koralleja, erilaisia kaloja, merisiilejä, simpukoita ja kilpikonnan! Ei huono reissu ollenkaan. Snorklailun jälkeen kävimme syömässä rapuja, kalaa ja valkosipulihummeria (äitille valkosipulin tuoksuiset terveiset ;)). Oli tuoretta ja hyvää! Mainitsempa myös, että kävimme paikallisessa kylässä, vaikka se nyt ei mainitsemisen arvoinen ollutkaan. Varsinkin siinä vaiheessa kun pääsimme veneelle ja meille kerrottiin, että oltaisiin voitu valita kylävisiitin ja toisen snorklailukerran väliltä. Voin kertoa, että vähän suututti siinä vaiheessa.. Mutta loppujen lopuksi huippureissu! Ainii.. meinasin unohtaa. Nähtiin myös yksi delfiini!

Tänään on sitten ollut vähän vähemmän aktiivinen päivä. Ollaan taas shoppailtu ja pulikoitu. Käytiin myös tänään varaamassa huomisella aika kokovartalokuorintaan ja ranskalaiseen manikyyriin, en malta odottaa. Vaaraaminen oli oma rumbansa jälleen. Mentiin ensiksi hotellin (ei siis meidän oma hotelli) respaan ja kysyttiin, että onko mahdollista saada hinnastoa hieronnoista ja muista vastaavista. No niillä ei sitä hinnastoa siellä respassa ollut ja meitä lähdettiin sitten viemään sinne span omaan respaan. Siellä sitte valitsimme mitä halusimme. Ongelmaksi vuorostaan tuli ajanvarauksen mahdottomuus. Meille ei voitu varata aikaa, koska ei oltu sisällä hotellissa. Meidän ohjattiin takaisin respaan ja siellä "kirjauduimme" hotelliin sisälle ja maksoimme huomiset hoidot jo valmiiksi. Sitten ei muuta kuin kuitin kanssa takaisin spahan ja saimme kuin saimmekin ajat huomiselle. Voimme ainakin hyvällä omallatunnolla nauttia huomisesta hemmottelusta!

Tähänastisia reissun tunnelmia kuvin:

Täällä on tämmösia superällöttäviä otuksia, jongooita

Kotilorapu

Lisko, tuo vieressä oleva putki on noin kymmenen senttiä halkaisijaltaan

Sateinen Mombasa, lautalla menossa Dianille

Köyhän täytyy todistella olevansa rikas, paikalliseen tyyliin ;)

Pihan asukkeja

Köökki

Portaat, jotka narisee siihen malliin, että joka askelmalla saa pelätä, että kestääkö ne.

Pienosia örvelöitä

Ravun tekeleitä

Nyt vois kohtapuoliin suunnata nukkumaan, että jaksaa sitte huomenna rentoutua kuorinnan ja manikyyrin muodossa ;)